Hippasilla lääkärin kanssa

Aamulla oli klo 8 varattu aika kokovartalomagneettiin. olin paikalla jo hyvissä ajoin 7 jälkeen. Osasto alkaa hiljalleen heräillä. Kävelen Nomppiksen huoneeseen, huomaan sängyn olevan tyhjä ja vaihdan muutaman sanan naapurisängyn pojan kanssa. Kerron äidin tulevan ihan tulevan ihan kohta. Lähden huoneesta ja kurkista vaunuihin kanslian vieressä. Vauva nukkuu tyytyväisenä. Palaan huoneeseen katsomaan pikkupoikaa ja viemään kassini ja takkini sinne. Samaan aikaan pojan äiti tulee tulee huoneeseen ja heti perässä tulee hoitaja vaunujen kanssa. Vauva jumppaa tyytyväisenä vaunuissaan, magneetti tehdään tuttipulloanestesiassa kertoo hoitaja. Annamme vauvalle maidon ja lähdemme kohti magneettikuvauskonetta. Huomaamme matkalla molemmat, että anestesia menee mönkään. Pääsemme perille, Nomppis ei osoita ensimmäistäkään merkkiä nukahtamisesta. Vaihdamme aikoja jonossa seuraavana olevan kanssa, uusi yritys ysiltä. Soitetaan osastolle ja pyydetään lääkäriltä määräys rauhoittavaan. Nostan palatessamme vauvan syliin ettei nyt nukahtaisi. Juttelemme vauvelin kanssa osastolla, kutittelemme ja hassuttelemme. Vauva koittaa kaluta kättä, tekee hampaita selvästi.Hoitaja tulee rauhoittavan kanssa ja antaa sen vauvalle. Nomppis pistää vastaan urakalla, maistuu pahalle. Lääke saadaan kumminkin annettua. Lähdemme Nomppiksen kanssa uudelleen seikkaileen magneettiin. Matkanvarrella joudun putsaamaan vaunut, Nomppis päättää puklata juuri kun meinaa nukahtaa. Mietin jo tuliko kaikki rauhoittava pois. Sen näköistä ja niin paljon tuli ulos. Laitan pienen miehen takaisin vaunuihin ja jatkamme matkaa. Nomppis nukahtaa vaunuihin.

Pääsemme magneettikuvauspisteeseen ja odotamme hetken. Hoitaja kutsuu meidät sisään, minua kehoitetaan ottamaan pari lehteä mukaan. Otan pari Annaa ja Gloriaa. Autan laittamaan Nomppiksen magneettikoneeseen kiinni ja silikonit korviin, kuulokkeet päälle. Havahtunut poika on unessa jo ennenkuin kone on edesaloittanut. Kuuntelen novaa ja seurailen poikaa. Nukkuu levollisesti. Selailen lehteä, kone pitää välillä hirmuista pauketta laverin liikkuessa edestakaisin. Katselen kelloa, kuvaus kestää yli puoli tuntia mutta reippaasti alle tunnin. Puran paketin magneettikoneesta hoitajaopiskelija ja kuvaajan kanssa ja nostan vaunuihin. Seikkailemme takaisin osastolle.

Osastolla tulee hoitaja vastaan, kerron pojan puklanneen ja miettineeni tiliko kaikki lääke ulos. Hoitaja miettii samaa ja tuumii Nomppiksen nukkuvan joka tapauksessa oikein hyvin. Hoitaja kertoo hoitajaopiskelijan katsovan vauvani perään kun käyn juttelemassa sosiaalityöntekijän kanssa. Pääsen seikkaileen lisää sairaalassa.

Sosiaalityöntekijän luona ei vastaan tule oikeastaan mitään ennenkuulumatonta. Hän kertoo vammaistuista maksukatoista kelakorvauksista taksimaksuista ja sen sellaisista. Kertoo omasta toimenkuvastaan ja etsii tietoa kysymyksiini. Kertoo alueen yhdistystoiminnasta syöpäperheille, antaa mukaan esitteen ja täytettäviä etuuslappuja. Antaa käyntikorttinsa ja kysyy onko vielä kysyttävää. Katson papereita ja juttelemme vielä hetken kaikesta mahdollisesta. Lapsen diagnoosista, sairaalassa olosta ja perhekuvioista. Kiitos ja hei hän sanoo. soita tai pyydä osastoa varaan aika jos tarvit vielä apua. Onnea matkaan pitkälle tielle.

Palaan osastolle. Vauva nukkuu yhä vaunuissa. Käyn hetken huoneessa ja pian hoitaja tuokin jumppaavan pojan luokseni. Juttelemme jonkin aikaa ja hoitaja ehdottaa kahville/syömään menoa vauvan kanssa. Hetkeksi pois osastolta. Toivoo vain ettwi mennä kotiin asti ja kehoittaa tulemaan takas ennen seuraavaa tutkimusta. Haen vauvalle maitopullon ja lähdemme kahville. Syömme molemmat oman ruokamme. Alkaa menemään kellon tuijottamiseksi. Mietin hetken menisikö suoraan ultraan ja röntgeniin vauvan kanssa. Päätän kuitenkin käydä osastolla. Pääsemme huoneeseemme ja juttelemme vierustoverin ja äitinsä kanssa. Hoitaja tulee perässä, kertoo että saamme jälleen seikkaillakeskenämme. Kysyn jo siitä hyvästä mitä olisi tehnyt jos olisin mennyt suoraan sinne tulematta välillä osastolle. Hoitaja ei ole vielä kerinnyt ajatella niin pitkälle kuulemma. Lähdemme seikkailemaan jälleen.

Pääsemme röntgenosastolle ja ilmoittaudumme. Odotamme yli puoli tuntia myöhässä olevaa aikaamme. Pääsemme viimein ultraan. Lääkäri ultraa ja toteaa heti aluksi herralla olevan kova pissahätä. Herra vain jumppaa ja juttelee. Lääkäri ultraa munuaisia, Nomppis hymyilee nätisti. On maksan vuoro. Sekin on kovin hauskaa. Ilmoittaudumme uudelleen, tällä kertaa röntgeniin. Tällä kertaa pääsemme ehkä viisi minuuttia myöhässä. Röntgenkuvien otto on selvästi ikävää puuhaa. Sitä protestoidaan kovasti. Palaamme osastolle saatuamme kuvauksen jälkeen vaatteet päälle.

Menee jonkin aikaa ja yksi osaston lääkäreistä kurkkaa ovesta. Neljäs kerta toden sanoo hän nauraa. On kuulemma käynyt jo kolmesti etsimään. Kertoikin hoitajan jo viimeiswllä kerralla nauraneen ettei ole vieläkään täällä. Lääkäri kertoo ettei ultrakuvia ole vielä lausuttu joten ei tiedä niiden tulosta. Kerron ultraajan kertoneen heti tuloksen. Kaikki kuten kuuluu, ultrakuvat on puhtaat. Maksa siisti, munuaiset ripustuu nätisti ja missään ei mitään sinne kuulumatonta. Hienoa, toteaa lääkäri kertoen samalla jokaisen testin olleen negatiivinen. Ei pienintäkään merkkiä etäpesäkkeistä. Vielä menee patologille luuytimestä otettu toinen näyte ja silmä kun se poistetaan. TAYSin ja HYKSin hoitavat lääkärit pitää äärimmäisen epätodennäköisenä niistä jonkin löytymistä. Olisi melko omituista.

Ilta menee mukavasti huonekaveriäidin ja hoitajien kanssa. Nomppiskin pääsee kylpyyn ja hoitaja näyttää katetrin juuren hoidon ja